Hankkeen lopputuloksia ja tulevaisuuden haaveita
Hankkeen tapahtumat onnistuivat hyvin ja keräsivät mukavasti lapsiperheyleisöä. Osallistujien palaute oli erittäin positiivista ja kiittävää. Tapahtumiin löysi tiensä myös perheitä jotka eivät olleet koskaan käyneet museolla. Verrattuna aikaisempiin vuosiin kotiseutumuseon tapahtumatarjonta lisääntyi huomattavasti, mikä oli yksi hankkeen tavoitteista.
Hankkeen vastaanotto myös Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto ry:n taholta oli positiivista. Hankkeen aikana Totto ry sai yhteydenottoja kouluilta ja päiväkodeilta sekä matkailuyrittäjiltä tulevaisuuden yhteistyöhankkeisiin liittyen. Povipullon kultaa lapsiperheille -hankkeen aikana syntyneistä työpaja -ja tapahtumakonsepteista tehdään sisältökuvaukset, joiden pohjalta tapahtumat on helppo toteuttaa myös tulevina vuosina.
Alkuperäinen hankesuunnitelma oli hyvin optimistinen talkootyön ja vapaaehtoistoiminnan suhteen. Tosiasiassa vapaaehtoisia ja talkoolaisia oli kuitenkin vaikea saada sitoutumaan pitkäjänteiseen talkootyöhön. Myös hankesuunnitelmassa mainitut lukuisat yhteistyökumppanit osoittautuivat haasteellisiksi tavoittaa ja saada osallistumaan hankeajan puitteissa. Jatkossa hankkeita lienee järkevää toteuttaa selkeämmin rajattujen yhteistyötahojen kanssa.
Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto ry haluaa jatkossa kehittää museon toimintaa tämän hankkeen aikana muotoutuneiden käytäntöjen pohjalta. Suunnittelu sisältöjen tarjoamisesta uusille käyttäjäryhmille on käynnistynyt, mikä osoittaa kotiseutuyhdistyksen olevan tässä ajassa kiinni.
Lue loppuraportti tästä.